Vaihdoin pöytäliinat keittiöön ja työhuoneeseen. Ostin vähän aikaa sitten ison kranssin joka ensin jäi ulos tuolille. Eilen spray-maalasin sen tummemmaksi ja se löysikin paikkansa sisältä. Ulkotuoli sai havunauhaa koristeeksi. Syyskukkaset vaihtoivat paikkaa ja yllätin itseni ostamalla punaisia Callunoita etuterassille tolppien päihin. Tälläistä täällä tänään. =D
 |
Samainen liina oli kesällä ulkona pöydällä, sopii hyvin tuolillä olevien tyynyjen kanssa yhteen. Nehän ovat samaa sävyä ja raitaa kumpikin! |
 |
Pöytä eteisen ovelta kuvattuna |
 |
Kyllästyin sitten työhoneen vaaleanpunaiseen pöytäliinaan, se vaihtui valkoiseksi. |
 |
Tässä kranssi jonka ostin ulos ja joka lopulta kuitenkin päätyi maalattuna sisälle. |
 |
Kranssin sijaan tuoli sai päälleen havunauhaa ja betoniruusun. |
 |
Ruukussa oli ensin valkoista Callunaa, nyt vaihdoinkin siihen hopealankaa. |
 |
Tolppien päissä oli ensin hopealankaa, nyt punaista Callunaa. Ekaa kertaa elämässäni
ostin punaista Callunaa. Jotenkin tässä talossa se sointuu hyvin värien kanssa. |
 |
Laitoin terassin seinään lyhdyn alle tälläsen tähden joka on jotain kivimateriaalia. Toisella
puolella lukee Marry Christmas, mutta hoksasin toisen puolen käyvän mainiosti
liitutaulusta muina vuodenaikoina. |
 |
Ja lopuksi yksi kanikuva. Tässä kaverukset tuöpöytäni alla. |
Tällä yksi valkoisen fani tuli kurkkaamaan, mitä Puhtaan valkoinen blogi pitääkään sisällään:)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle♥
Kiitos! Sitä samaa! <3
PoistaMinä myös kurkkimassa. Oikein mukavaa syksyä. :)
VastaaPoistaKiitos, sitä samaa!
PoistaIhanat puput! Mukavalle näyttää. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoista